20.12.-26.12.2021
Jouluviikko jatkui business as usual kipsilevytyksen parissa. Maaurakoitsijat tulivat jatkamaan hommiaan porakaivon ja viemäriputkien parissa, joten alkuviikko meni omalta osaltani vähän siellä täällä sählätessä.


Keskiviikkona maaurakoitsijat tulivat asentamaan pienpuhdistamoa, joka oli nököttänyt pihassa viime huhtikuusta lähtien. Tilasin sen silloin hirveällä kiireellä, mutta sitä ei asennettukaan perustusten teon yhteydessä. Maa kerkesi siis routaan ennen kuin se saatiin paikalleen. Onnistuu ne maatyöt talvellakin, mutta kyllä se hydraulivasaran ja piikkausta vaati. Tämä oli kuitenkin viimeinen sauma saada järkevästi pönttö maahan, sillä seuraavalla viikolla tulikin jo reilusti lunta. Sitten olisi piikkaamisen lisäksi kirota kun kaikki hukkuu saman tien lumen alle. Maaurakoitsija naureskeli, että kun hän oli eristeitä laittamassa viime kesänä, lämpömittari näytti +30 ja nyt sitten oli -20 astetta. Ei ole koskaan hyvä.



Pikkumakkariin tulee kiipeilyseinä. Seinä rakennettiin 18mm koivuvanerista, johon porattiin lyöntimuttereille reiät 30 sentin välein. Tällä laskukaavalla neljän metrin seinälle tuli siis n. 90 reikää eli paikkaa otteille. Lyöntimutterit ovat simppeleitä asentaa; terävällä 10mm poranterällä reikä ja nurjalta puolelta paukutetaan vasaralla mutteri kiinni. Koko pikkumökkimme seinät on rakennettu vanerista, joten sen työstäminen oli entuudestaan tuttua. Tällä kertaa jätettiin kuitenkin n. 2mm elämisvara vanerilevyjen väliin, eikä laitettu niitä puskuun.



Pikkumakkariin kattoon asennettiin lisäksi varmuuden vuoksi kunnon vahvikkeet, jos vaikka halutaan kiinnitellä renkaita tai norsuja sinne. Voi sitten käytännössä sokkona sohia ruuveja paikalleen ja aina pitäisi osua koolinkeihin.

27.12.-30.12.2021
Sitten jouluaatto yllättikin jo takavasemmalta ja pidimme kolmen päivän loman. Maanantaina palasimme raksalle ja kikkailtiin vähän jotain kipsilevyjä paikoilleen. Aloitin myös välitasanteen purkamisen, sillä portaiden asennus lähestyi ja siinä vaiheessa tasanteen tulisi olla jo purettuna.



Sellainen oli siis vuotemme 2021 raksalla. Ei päästy jouluksi kotiin, mutta pitkälle on silti tultu heinäkuusta, jolloin aloitimme hommat. Nyt sitten pieni hengähdystauko ja rakentaminen jatkuu sitten päivätöiden ohella.