Kaipuun kaatopaikka ja muita marraskuun mietteitä

22.11.2021-28.11.2021

Onpahan pimeetä. Kaamosmasennus yrittää iskeä työmiehiä kanveesiin mutta purkkivitamiiniöverit auttavat pitämään järjen päässä ja jalat maassa. Tämä keinotekoinen piristysruiske saa luvan riittää joulun asti, jolloin päivä taas ilmoittaa jatkossa pidentävänsä työaikaansa muutama minuutti kerrallaan.

Valut ja vesieristykset saatiin tehtyä, ja laattakaverit lähti toistaiseksi muille työmaille. Siisti eteinen täyttyi harvinaisen nopeasti..
Ikävää laittaa valmis lattia aina saman tien kovalevyjen alle piiloon

Olin sivusta seuraillut ammattilaisten valuhommia ja uskaltauduin yrittämään teknisen tilan valua itse. Valettiin takkataso S30:lla, jonka muotoilu oli melkoisen haastavaa. Teknisessä tilassa päätin kokeilla Fesconin 6000 eli maakostealla betonilla. Etuna on kuivuminen vuorokaudessa, eli ei tarvitse odotella kuukausia, että saa laitettua epoksimaalit päälle. Lisäksi massan käsittely vaikutti huomattavasti helpommalta kuin S30:sen.

Tästä lähtee, putket ja raudat paikallaan.
Poijat mylläämässä pihalla
Sinne taputellaan. Helppoa ku mikä.
Ja valmis pinta.

Jatkossa suosin ehdottomasti maakosteaa tavaraa valujen teossa. Työstäminen on hyvin pitkälti samanlaista kuin mullalla tekisi. Takkataso tuntui kuin mudasta olisi yrittänyt muotoilla tasaista. No uskoakseni ammattilaiset onnistunee molemmilla, mutta tämä massa oli kyllä paljon helpompi aloittelijalle.

Torstaina eristettiin ja peiteltiin kaivolle menevä vesiputki. Perjantaille oli luvattu reilusti pakkasta, ja näytti siltä että talvi lävähtäisi oikein kunnolla päälle. Maaurakoitsijasta ei ollut kuulunut, joten tehtiin lapiohommina tämä pätkä. Onneksi Tuukka ja Esa olivat apuna ja kolmistaan men at work hommat sujuivat kuin tanssi.

Pihajumppa tekee välillä hyvää sielulle ja ruumiille.

Loppuviikosta hommat jatkuivat sisällä yläkerran smyygien ja kipsien parissa, alakerrassa lattian puuttuminen esti vielä levyttämistä. Sitä mukaa kun saatiin smyygilautoja käsiteltyä ja paikalleen, päästiin myös levyttämään kyseinen kohta. Ikkunat oli aiemmin eristetty ja teipattu. Teippaamisessa oli kova homma, mutta vielä haastavampaa siitä tuli kun vanerilaput (jotka asettaa smyygit oikeaan tasoon) piti erikseen teipata. Kyllä. Polyuretaani olisi ollut 10x nopeampi, mutta miksi tehdä asiat helposti kun ne voi tehdä vaikeastikin..? Ja kyllä se oma luonto vähän sotii “urtsu on ratkaisu kaikkeen”-tyyppistä rakentamista vastaan.

Karmiraoissa on pellavaeriste ja sisäpuolella hengittävä teippi. Ulkoreunaan on lisäksi kiinnitetty vaneripalat, jotta smyygit asettuu suoraan oikeaan kohtaan.
Sunnuntai-iltana käytiin vielä Heidin kanssa valkkailemassa laudat ensi viikon asennusta varten.

29.11.-5.12.2021

Maanantaina olin pitkästä aikaa yksin työmaalla ja agendalla oli alakerran lattian teko loppuun.

Home Alone
Pitää välillä vähän laskeskella mihin kohtaan ne käyrät oikein osuukaan..
Pistosaha, pöytäsaha ja erilaiset sirkkelit on ihan tarpeen jos on yhtään monimutkaisempia leikkauksia
TyömaaCrocsit, koira ja valmista lattiaa. Smyygikin näyttää odottelevan asennusvuoroaan.
Tosi kiva mennä töihin ku ulkona on nii pimmeetä. Tosi kiva lähtee tööistä ku ulkona on nii pimeetä.

Tiistai-keskiivikko välillä saatiin alakerran seinät pitkälti levytettyä. Eipä tullut otettua muuta kuin kuvia vesiputkien paikoista..

Kunnolla pakkasta, mutta lunta ei (onneksi) juuri ollenkaan.
Loppuviikko jatkettiin katon levytyksellä
Seinät, katto ja lattia paikallaan. Muuttui keittiönkin ilme melkoisesti..
Meanwhile in the bathroom..
Lauantaina oli megabileet keittiön kasauksessa. Kaveriporukka tuli jeesimään ja 8 hengen ikea-tehtaassa rullasi metodit liukuhihnalla.