Kohti rakennuslupaa

Tällä hetkellä odotetaan viimeisiä naapurikuulemisia, jätevesisuunnitelmaa ja energiatodistusta ennen kuin rakennusvalvonta sanoo, että kai te nyt sitten saatte rakentaa, omapahan on päänsärkynne. Viimeiset viikot on perussäätämisen lisäksi tyhjennetty vanhaa taloa, joka näillä näkymin palaa parin viikon päästä. (Semi)hallitusti vapaapalokunnan toimesta tosin.

Yllättävän paljon sitä tyhjästä talosta löytyy vielä tyhjennettävää. Hienoa kun kerkeää ihastelemaan ja purkamaan omaa kädenjälkeään ja on päässyt aikanaan vieläpä maksamaan siitä lystistä. Se on toisaalta hyvä, että rakentamisen suhteen vyön alla on tämmöinen “harjoitustyö”. Joku saattaisi aistia hienoista katkeruutta äänessäni, mutta tästä ei suinkaan ole kyse. Itsesäälit on jo aikoja sitten vellottu, ja kaikki synnit anteeksiannettu. It is what it is, sano Trump kun koronan näki.

Onhan se edelleen hieno. Jos sisällä vielä pystyisi hengittämään niin helpottaisi asumista.
“Pientä pintaremonttia kaipaava maalaisidylli edullisesti nyt myynnissä. Kysy välittäjältä kuntoraportti.”

Laitetaan mökistäkin pari talvista kuvaa piristykseksi. 20 asteen pakkaset, kantovesi ja kakkavaipat ovat olleet yhdistelmänä jopa meikäläiselle vähän liikaa ja yöpymiset jääneet tältä talvelta väliin. Oletan, että kesän aikana möksä tulee hyvinkin tutuksi kun raksalta sinne raahautuu joka yö pötköttelemään.